image for Perjantaipuhelin

Perjantaipuhelin

Joustavaa vapaaehtoistyötä

Perjantaipuhelin on HelsinkiMission elokuussa 2022 lanseeraama palvelu, jonka tavoitteena on vähentää ihmisten yksinäisyyttä erityisesti viikonlopun kynnyksellä. Palvelu on kehitetty yhteistyössä HelsinkiMission ja Alkon kanssa, ja se on osa Alkon vastuullisuusteemaa yksinäisyyden lieventämiseksi.

40

vastaajaa

2022

alkaen

HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka pyrkii vähentämään ihmisten yksinäisyyttä ja lisäämään hyvinvointia. Lähes 140 vuotta toimineen järjestön uusin palvelu, Perjantaipuhelin, lanseerattiin kevyesti elokuussa 2022. HelsinkiMission työelämän erityisasiantuntija Aku-Pekka Laakso kertoo, että tuoreella palvelulla on ollut positiivinen pohjavire. 

“Ihmiset ovat teknologisesti yhdistetty toisiinsa, mutta samaan aikaan yksinäisyyttä on enempi kuin koskaan. Uskomme, että voimannuuttavalle vuorovaikutukselle on tilaa.”

Vastaava HelsinkiMission puhelinpalvelu, senioreille suunnattu Aamukorva, on pyörinyt jo vuodesta 2005 ja saanut vuosittain noin 3700 soittoa. Sekä Aamukorvasta että Perjantaipuhelimesta saadaan anonyymiä palautetta esimerkiksi keskusteluaiheisiin liittyen. 

Valitut tuotteet

Cuuman tuoteperheestä on helppo valita jokaiseen tarpeeseen sopiva kokonaisuus

Tulokset

Cuuma on toteuttanut yksinkertaisen puhelinvaihteen 40:n vapaaehtoistyöntekijän käyttöön sekä lahjoittanut SIM-kortit vuoden loppuun asti. Vuoron alkaessa vapaaehtoinen laittaa matkapuhelimeensa SIM-kortin ja puhelut yhdistyvät paikasta riippumatta. Puhelu soi kaikilla vapaaehtoisilla ja nopein vastaaja saa puhelun. 

“Olimme erittäin otettuja Cuuman aloitteellisuudesta ehdottaa helppoa toimintatapaa ja sitten lahjoittaa meille SIM-kortit. Vuoroon ei tarvitse erikseen kirjautua, kuten toisessa palvelussamme, vaan työskentely on vapaaehtoisille suoraviivaista.” 

Laakso arvioi Cuuman asiantuntevaksi ja mutkattomaksi kumppaniksi. 

“Vaikka yhteyshenkilömme vaihtui välissä, niin kaikki on mennyt saumattomasti. Kaikkiin kysymyksiin saa aina vastauksen. Cuuman teknologian käyttöön ei tarvitse kouluttaa ihmisiä, mikä on ollut meille helpotus.” 

Laakso toivoo, että palvelun piiriin löytyy lisää soittajia ja yhteistyö jatkuu joulukuun jälkeenkin. Alkon kanssa yhteistyössä kehitetty palvelu on omiaan inspiroimaan muitakin yrityksiä mukaan vapaaehtoiseen vastuullisuustyöhön.

“Tämän tyylisissä palveluissa vastaajien ei tarvitse olla ammattilaisia, vaan verkkokoulutus ja Teams-keskustelutilaisuus pohjalle riittää. Tärkeintä on olla läsnä ihmiselle, joka haluaa tulla kuulluksi.” 

image of Aku-Pekka Laakso

Aku-Pekka Laakso

“Olimme erittäin otettuja Cuuman aloitteellisuudesta ehdottaa helppoa toimintatapaa ja sitten lahjoittaa meille SIM-kortit. Vuoroon ei tarvitse erikseen kirjautua, kuten toisessa palvelussamme, vaan työskentely on vapaaehtoisille suoraviivaista.”

Kiinnostuitko?

Viedään yhdessä asiakaspalvelusi uudelle tasolle

contact person image

Kristian Leinonen

Myyntipäällikkö

kristian.leinonen@cuuma.com

+358 9 4241 9727